• Kuuntelija blogaa

Nykytilanne ja Pieni elämänkertani

Päivitetty: huhti 15


Minulla on ollut viimeaikoina pari mainosta Facebookissa koskien keskustelulinjaani.

Tullut aikamoista viestiä, joka pistää ihmettelemään ihmisten nettikäyttäytymistä:

Kyllä linjani on maksullinen ja olen toiminut jo ennen Koronaa

ja toimin vielä myös Koronan jälkeenkin. Onneksi on paljon ilmaislinjoja ja nyt niitä on lisätty todella paljon.

Jokainen voi valita oman linjansa,jonne hän soittaa kun kaipaa kuuntelijaa.

Tiedän, että tästäkin tulee huutia, mutta kaikkia ei voi miellyttää,

enkä siihen lähde se on loputon suo. Todellakin myös pikkasen alla avaan elämääni,

kun tuota Kokemusasiantuntijuuttakin on kyseenalaistettu.





Synnyin 07.12.1968 kauniina lauantaipäivänä 12.06 esikoisena perheeseeni. Eipä sitä ihanuutta kauan kestänyt kun sain alkaa todistamaan, kun isäni sanojen mukaan huora eli äitini saa turpaan. Sitä jatkuin useamman vuoden. Kunnes vihdoin äitisi sai kerättyä sen verran voimia, että lähdimme pois. Siinä vietettiin mummolassa aikaa josta isäni meidät kidnappasi. Elin aika risaisen nuoruuden alkoholi kuului aika isona osana elämääni 30vuotta.

14-vuotiaana minut raiskattiin ja se asia meni oikeuteen. Tyyppi istui muutaman kuukauden. Suhteita oli ja meni en osannut sitoutua. Etsin sitä onnellisuutta ja turvallisuutta itseni ulkopuolelta. Kihloissa olin ja silloin itse olin nyrkkeilysäkkinä, ei omena kauaksi puusta pudonnut,ajatellen,että seurasin äitini jalanjäljissä.

Vanhin tyttäreni syntyi ja olin yh-äiskä, kylläkin vapaasta tahdostani.

Eli ihana aikaa, siihen tuli sitten mies ja taas olin nyrkkeilysäkkinä. Tämän tapauksen vein oikeuteen, kun päätin, että tämän loppui tähän.

Mies sai merkinnän papereihinsa.

Naimisiin menin ja syntyi pari lasta lisää. Mutta miten voi hoitaa ja ylläpitää liittoa kun itse on ihan hajalla ja eksyksissä.

Ero tuli. Siinä välissä oli firma minulla joka meni rytimällä konkkaan, menihän siinä sitten talokin alta. Masennuksen kävin läpi siinä avioliiton ja konkurssin välissä /aikana.

Se aika on aika sumuista en siitä paljon muista.Sen jälkeen ollut muuttoja sinne tänne, pyörähdettiin tuossa ulkomaillakin. Olen myös seisonut niin Myllypuron kun Hurstin ruokajonossa,kun ei vain yh-äitinä rahat riittäneet kaikkeen.



Kouluttauduin Hyvinvointivalmentajaksi 2011.

Tunnekehoterapeutiksi 2014 valmistuin ja siitä alkoi itseni löytäminen,

eheytyminen ja hoitaminen.

Hoitoja olen tehnyt niin paikan päällä kuin lähettänyt kaukohoitoa ja

palaute on ollut positiivista. kaukohoitoa voin lähettää minnepäin maailmaa tahansa.

Australia on kaukaisin tällähetkellä.

Sen myötä olen käynyt paljon koulutuksia mieleen ja

vaurauteen liittyen ja itseopiskellut webinaareista ja lukenut kirjoja.

Olen kauan miettinyt miten voisin kääntää nämä haasteet voimavarakseni.


Niinpä perustin Kuuntelija.fi jonka kautta voisin auttaa

kanssakulkijoita olivat he sitten missäpäin Suomea tai

vaikka ulkomailla kun heillä on suomiliittymä,

niin he voisivat soittaa minulle kaivatessaan kannustavaa

ja läsnäolevaa kuuntelijaa.


Käyn myös Kokemustalon Kokemusasiantuntija koulutusta,

että voin vielä laajemmin käyttää omia haasteitan


Eli kaikennäköistä olen tässä elämäni varrella saanut kokea ja oppia.

Niinkuin varmaan sinäkin.

Joka päivä opin uusia asioita ja olen aivoin uusille asioille.

Voimia kaikille, kiitos ajastasi 🦋

Ota yhteyttä jos lisää kysymyksiä, tai laita vaikka sähköpostia Marjut@Kuuntelija.fi

0 katselukertaa

Keskustelulinja
06001 5888

1,93/min+ppm 

ma.ti,to,pe,la 

06-22.00 

ke+su 06- 24.00.

 

Kuulemisiin       

    ring,ring.           

             

         

  • Facebookkiin!
  • LinkedIn
  • Kuuntelija YouTube

© 2019-2020 kuuntelija.fi